Kotiin tulin jo sunnuntai-iltana, mutta vasta nyt pääsin kirjoittamaan tänne, kaikkea muuta (kuten lukea miljoona päivitettyä blogia) piti tehdä ensin. Kiitoksia kaikille kommentoijille, oli kiva lauantaina huomata sähköpostista, että monta viestiä oli tullut. Helmikselle erityiskiitos blogipohjan kommentoinnista, Mies oli erittäin otettu! Tässä nyt kuitenkin sekavia ajatuksia ainakin reissusta sekä muustakin.

Postilaatikossa minua sunnuntaina odotti kaksikin pakettia, toinen Snyltä ja toinen Juulialta. Juulian blogissa voitin arvonnassa, ja paketista löytyi kortteja, taikapyyhe, sellainen juttu, johon pyyhe laitetaan roikkumaan (sillä on varmaan joku nimikin) sekä todella suloisia tulitikkuja, pituutta niillä on varmaan puolisen senttiä. Kuvaa ei ole tarjolla, ehdin jo levitellä tavarat ympäri kämppää. Snyn kommentista päättelinkin, että jokin sukkakirja olisi tulossa, niin kuin olikin, nimittäin Nancy Bushin Knitting Vintage Socks! Aivan ihania ohjeita, pitää pian hankkia sukkalankoja, että pääsee tekemään. Ehkäpä lauantaina Tallinnasta löytyisi. Kirjan lisäksi paketissa oli tämä rintakoru, tosin en tiedä, uskallanko käyttää sitä, rintaan se on liian iso ja pelkään, että se hajoaisi tai häviäisi, jos kiinnitä sen laukkuun. Täytyy pohtia.
                                            526582.jpg

Reissu meni toisaalta paremmin ja toisaalta paljon huonommin kuin oletin. En ole ennen ollut viikonloppua pitempään appivanhempieni kanssa reissussa, joten etukäteen jännitin kovin. Kävimme myös mennen tullen Mieheni isovanhempien luona ja siellä on aikaisemmin ollut jotenkin vaivaannuttavaa. Se osa reissua meni kuitenkin hyvin, mutta varsinkin Miehen pikkusiskolla (18-v.) oli kovastikin jotakin minua vastaan ja hän myös osoitti sen selvästi. Ihan sama, mitä tein tai miten päin olin, tein väärin. Matkasta jäi paha maku suuhun, mutta onpahan minulla nyt syy, miksei enää tarvitse lähteä mukaan.

Ylläksellä rinteet ovat mahtavat ja se olisi todella hyvä laskettelupaikka, jos siellä vain olisi enemmän tuolihissejä. Jalkani tarvitsevat lepoa, ylipainoa on sen verran, ja tuolihisseissä tuon levon saa samalla. Pisimmät ankkurihissit olivat täyttä tuskaa. Ylläksellä myös tuuli kovaa, joten oli jatkuvasti kylmä ja rinteet olivat jäiset. Tässä pari kuvaa sieltä.
            526580.jpg        526578.jpg

Painoa reissulla tuli lisää yli kolme kiloa, joten painan vaihteeksi enemmän kuin ikinä. No tästä on hyvä suunnata alaspäin. Mies onneksi päätti myös aloittaa, se auttaa onnistumisessa.