Minullehan vahingossa paljastui, kuka Snyni on, vaikken edes yrittänyt selvittää sitä. Tiesin, että paketti oli nyt tulossa, joten ravasin eilen jatkuvasti postilaatikolla, posti tuli vielä tavallista myöhemmin. Tällaista siellä kuitenkin lopulta löytyi.
                                          
Paketissa oli (ainakin) Nalle Puh ja Nasu, tarroja, silmukkamerkkejä, Tee itse upeita koruja -kirja, suklaata, todella kaunis silkkihuivi, Nalle Puh -kuvia, kirje ja Rouva Oranssin kuopuksen piirtämä enkeli. Suklaa olisi kuulemma pitänyt syödä vain pala kerrallaan, mutta olen viikon verran kärsinyt kauheasta suklaan himosta (tietty aika kuukaudesta), joten suklaan söin samalla, kun selailin tuota kirjaa. Sen verran kauan on edellisestä suklaasta, että aika äklöltä tuntui, kun piti ahmia niin hirveää vauhtia. Kirja vaikuttaa todella ihanalta, tekisi mieli ruveta väsäämään myös koruja. Ehkä joskus olisi aikaakin. Ihaninta tässä paketissa oli kuitenkin ehdottomasti tuo huivi. Väri on todella kaunis ja se on ihanan kevyt!

Eilisillan istuin sohvalla lakkaamassa kynsiä, joten tämän kirjoittelu jäi näin aamuun. Jokaisella mainostauolla aina yksi kerros toiseen käteen, jotta lakka ehti tarpeeksi kuivua. Yleensä olen liian malttamaton ja pilaan homman jossain vaiheessa. Nyt onnistui hyvin. Mies lähti jo kuskaamaan siskoaan, minun kyytini tulee vasta kymmenen jälkeen, joten nyt oli sopivasti aikaa kirjoitella. Huhtikuun valmistuneet unohdin listata, joten tässä kaksi kuukautta kerrallaan:

                                                    Huhti- ja toukokuussa valmistuneet:
                                                    -huppari
                                                    -lankapussukka
                                                    -Kellokukkahuivi
                                                    -2*sukat
                                                    -vauvan villatakki