Työ syö aikaani tällä hetkellä vähän turhan tehokkaasti. Ehdin kyllä neuloa (laskin tuossa viime viikon lopulla ärtyneenä, että istun säännöllisesti työn puolesta 10 eri kokouksessa + päälle kaikki yksittäiset kokoukset), mutta jostain syystä kukaan ei viimeistele, kuvaa ja kirjoita niistä täällä. Mutta ehkä pikkuhiljaa. Lankaakin tänne on matkustanut vähän liikaa:).

Eilen ajelin aamulla Iittiin, jossa Tuulia oli pitämässä paitapajaa. Vaikka opettaja oli hirveä natsi :)(tästä oli kyllä varoitettu ennalta), oli päivä mukava. Kivoja ihmisiä, paljon höpötystä, paljon uutta. Pajassa aloitettiin neulomaan pieni testipaita, jonka sainkin jo illalla valmiiksi.

               

TTS-testipaita

  • Ohje: Tuulian TTS-metodin harjoituspaita
  • Lanka: Novitan Samos 75 grammaa
  • Puikot: 4,5 mm (luultavasti, en löydä yhtään puikkomittaa, vaikka niitä minulla on monta)

Rusetti ei kuulu paitaa, vaan on Hiirinallen kaulassa jo valmiiksi. Nimensä Hiirinalle sai, kun emme osanneet päättää, onko hän hiiri vai nalle. Hihoihin neuloin pituutta vain pari kerrosta vartalon ja hihojen erottamisen jälkeen, koska saajan tassuilla ei pituutta kauheasti ole. Väri on hieman väärä, koska mielestäni Hiirinalle on poikapuolinen ja tuo on hieman ehkä tyttöväri (vaikka oikeasti en siis välitä tyttö- tai poikaväreistä), mutta sopiihan tuo väri rusettiin. Uuden paitansa kanssa Hiirinalle pääsee muuttamaan, ainakin vähäksi aikaa, työpaikkakunnalleni, koska asuntoni siellä on aika tylsä.

Idea tuossa Tuulian ohjeessa on siis neuloa mittojen mukaan paita saumattomasti ylhäältä alas. Ohjetta voi ostaa ainakin Ravelrysta. Tuulia pitää kursseja eri puolilla Suomea, niistäkin tietoa löytyy Ravelrysta. Ohjetta näkemättä (sen pitäisi tulla tänään sähköpostilla) väittäisin, ettei kurssi ole mitenkään välttämätön, mutta ideoita se kyllä tuo ja ohjetta on varmasti helpompi ymmärtää. Ajattelin testata tuota lähitulevaisuudessa äitin ja Miehen paitoihin. Näihin olisi jo langatkin odottamassa, jos vain ehtisin niitä neulomaan.