Eilen oli taas graduseminaari. Tai ei se vielä varsinaista seminaaria ollut, mutta en tiedä, miten se eroaa keväällä alkavasta seminaarista. Tällä kertaa kävimme läpi sitä, missä vaiheessa kukin on ja mitä pitäisi olla tehtynä tammikuussa, kun seminaari alkaa. Neuloin koko puolitoista tuntisen istunnon, kuten olen muutkin kerrat neulonut. Ainoa kerta, jolloin en neulonut, oli silloin, kun esittelin omaa työtäni ja sitä kommentoitiin. Sen sijaan napsuttelin kynää, pyörin tuolilla ja olin muutenkin rauhaton.

Luennoilla neulomisen "keksin" ensimmäisen vuoden keväällä erittäin tylsillä filosofian luennoilla. Se oli luennoitsijan ensimmäinen luentosarja, häntä jännitti, eikä hän osannut luennoida, joten ne olivat erittäin tylsiä luentoja. Suurin osa teki omiaan, piirteli vihkoon, pelasi kännykällä, nuokkui tai höpötti. Koin sen (myös oman toimintani) epäkohteliaaksi luennoitsijaa kohtaa, yrittihän hän kuitenkin parhaansa. Niinpä päätin kokeilla neulomista, helppoja juttuja, jotka antavat käsille tekemistä, mutta eivät vaadi keskittymistä. Niillä kerroilla, joilla neuloin, sain aikaiseksi paljon paremmat muistiinpanot kuin muuten, koska jaksoin keskittyä koko luennon. Sen jälkeen olen neulonut lähes kaikilla luennoilla ja myös pienissä ryhmissä. Vain silloin, kun pitää kirjoittaa paljon, en ole neulonut. Kukaan ei siitä ole mitään negatiivista sanonut, positiivista vain. Aineseminaarin vetäjän (mies) arvelin suhtautuvan siihen vähän negatiivisesti. Mutta ensimmäisen version kirjallisen palautteen yhteydessä hän kehoitti minua kutomaan aina välillä rentoutuakseni, jotta jaksan tehdä työn loppuun. Eli ei hänkään negatiivisesti suhtautunut.

Alkusyksystä tein sen virheen, että neuloin myös englannin tunnilla, jolloin opettaja (mies hänkin) halusi keskustella neulomisesta kanssani. Muutama viikko myöhemmin mokasin uudestaan, enkä neulonut siellä, joten hän halusi keskustella siitä, miksi en neulo. Onneksi osasin edes vähän neulesanastoa englanniksi.

Eilen tapasin myös gradutuutorini, eli tutkijan, joka minua ohjaa. Hän on kovasti sitä mieltä, että latinan kielinen lähdeteksti olisi hyvä asia, minä taas en. Seuraavalle tapaamiskerralle minun pitäisi "raakasuomentaa" ainakin kolme sivua latinan kielistä tekstiä, joka siis olisi yksi lähdeteksteistäni, jos siitä tulisi jotain. Latinan taitoni vain ei ole kovin kummoinen. Onneksi hän kertoi nettisivusta, johon voi syöttää sanan ja se määrittelee sen. Siis kertoo perusmuodon, käännöksen (tosin englanniksi) ja esimerkiksi, että se on aktiivi, preesens ja yksikön kolmas. Tämän pitäisi auttaa paljon, varsinkin epäsäännöllisesti taipuvissa sanoissa.

Tällä kertaa kuvatonta pohdintaa, tosin kuvieni laatu ei päätä huimaa, joten se voi olla jopa parempi. Pitäisi varmaankin opetella käyttämään kameraa.