Tänään sain valmiiksi ensimmäisen hamsterityön, lapaset Miehelle. Neuloin ne kaksinkertaisella 7 veljeksellä, jotta olisivat oikein paksut. Kuvassa myös minulle samanlaiset lapaset, jotka valmistuivat toissapäivänä. Näihin meni yhteensä kaksi kerää, joten lankaa kului näihin jälkimmäisiin lapasiin noin 150g. Hamsteritili siis avattu!
                                                373650.jpg

Tänään olen vain laiskotellut, katsoimme ensimmäisen Vareksen, jotta saan Miehen mukaani elokuviin katsomaan toisen (olen nähnyt ensimmäisen jo aikaisemmin, mutta oli hauskempi kuin muistin). Sen lisäksi olen vähän tehnyt palapeliä, jonka ostin Tiimarista eilen. Se piti ostaa ihan kuvan takia. Olen pari kertaa käynyt Italiassa (Roomassa ja Firenzessä) ja katot siellä (sisäpuolelta) ovat aivan upeita! Tämä on kuva jonkin kirkon katosta. Teen sitä ruokapöydällä, joten syöminen on "hieman" hankalaa.