Olo alkaa olla jo inhimillinen, vieläkin särkee varsinkin vatsalihaksiin (ai mulla on sellaisetkin!), mutta ei enää niin pahasti. Mustelmiakin löysin itsestäni eilisen jäljiltä, pari oikein isoa ja komeaa. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä uudestaan, jos aikataulut sopivat vain yhteen.

Vihdoin esiteltävänä valmiita neuleita, tällä kertaa oikein urakalla. Useamman työn sain valmiiksi silloin, kun kamera (ja Mies sen mukana) oli pohjoisessa, joten osa näistä jäi kuvaamatta.

              
Taikabolero
Ohje: Novita kevät 2008
Lanka: Samos noin 315 grammaa
Puikot: 5 mm bambuletkupuikot
Muuta: Tämän neulominen ei välillä sujunut ollenkaan. Periaatteessa yksinkertainen mallineule, jossa tulee vain tehtyä virheitä jatkuvasti. Kiva siitä kuitenkin tuli ja sisko tykkää.

              
Virkattu lippis
Ohje: Novita syksy 2008
Lanka: 7 veljestä kolminkertaisena noin 235 grammaa
Koukut: 8 ja 10 mm
Muuta: Ihan hauska välityö. Ohjeessa oli jokin virhe, mutta se ei menoa haitannut. Siskokin tykkää, vaikka onkin vähän iso.

              
Polkka-sukat
Ohje: Perussukka peruskantapäällä ja lyhyellä varrella
Lanka: 7 veljestä Polkka noin 75 grammaa
Puikot: 4 mm bambusukkapuikot:
Muuta: Käytin tähän melkein kaiken, mitä lapasista jäi jäljelle. Mukavat jalassa ja varsi on kivan lyhyt.

              
Palmikkosukat
Ohje: Novita syksy 2008
Lanka: 7 veljestä noin 120 grammaa
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot
Muuta: Aluksi tuntui, ettei noilla puikoilla onnistu, tulee niin peltiä, mutta kyllä se siitä. Joustinneuleessa (1o 1n) neuloin oikeat silmukat kiertäen ja ne jatkuvat hauskasti tuohon vahvistettuun kantapäähän. Kantatilkku oli ohjeessa mielestäni aivan liian lyhyt, joten tein siitä pidemmän. Myös kiila- ja kärkikavennukset tein oman mieleni mukaan katsomatta ohjeesta. Toisessa sukassa kiersin palmikot eri suuntiin. Väri on tuossa toisessa kuvassa lähempänä totuutta. Eli siis lila eikä sininen.
                             

Vielä viimeisimpänä serkun marraskuussa syntyvälle vauvalla jotain pientä.
              
Supervauvan polvisukat ja lapaset
Ohje: Supervauvan polvisukat Uhoavalta Gnulta ja lapaset Garnstudiolta
Lanka: Fabel yhteensä noin 45 grammaa
Puikot: sukissa 3 mm (vahingossa) ja lapasissa 2,5 mm bambusukkapuikot
Muuta: Ajattelin ensin tehdä itselleni sukat, kun maanantaiaamuna piti keksi jotain neulottavaa ajomatkalle. Päädyin kuitenkin aloittamaan nuo vauvan sukat, joista ensimmäinen olikin valmis jo ennen kuin edes matkaan pääsin. Tarkoitus oli neuloa tästä kerästä kahdet pitkävartiset vauvansukat, mutta ensimmäinen pari söi yli puolet kerästä, joten päädyin lapasiin. Lapasiin ei tullut tuota epäväriä, jonka takia en pitänyt tästä kerästä, mutta eiköhän nekin mene, vaikka syntyisi tyttökin. Vauvan sukupuolesta ei vielä ole ainakaan meillä tietoa.

Tässä nämä. Lisääkin olisi tulossa, kunhan saisin pääteltyä langanpäitä ja hankittua tyynyn. Nyt talletan tämän ennen kuin onnistun poistamaan koko jutun toistamiseen.