Laihiksesta
Taas on suunta oikea ja olen tuohon tyytyväinen. Tällä viikolla olenkin syönyt hyvin - säännöllisesti ja järkevästi - liikunnan kun saisi vielä mukaan. Huomenna yritän aamulla lähteä uimaan, katsotaan nyt, mitä siitä tulee. Yksin on vain niin vaikea lähteä, mutta vielä en ole löytänyt kaveria tuohon. Suurin ongelma on se, että osaan oikeasti uida, harrastin siis sitä pitkään, joten samantasoista kaveria on vaikea löytää. Pikkusiskon kanssa kävin joskus, mutta nyt se asuu Helsingissä, joten ei viitsi tänne "kauas" Espooseen lähteä ja minun taas kannattaa käydä Espoossa, koska saan halvan erityisryhmäkortin astmaatikona. Viime vuonna sen hinta oli 25 €/vuosi ja sillä siis saa uida niin usein kuin haluaa. Ymmärtääkseni helsinkiläisillä on samanlainen, mutta ainakin, kun tuon markka-aikana ensimmäisen kerran ostin, maksoi se Espoossa 100mk ja Helsingissä 200mk.

Uintiin minulla on vielä kaiken lisäksi viha/rakkaus -suhde. Toisaalta rakastan sitä elementtiä ja päästessäni veteen nautin uinnista todella paljon. Mutta sinne veteen pääsy on todella vaikeaa. Harrastaessani uintia homma meni yli aika monta kertaa. Esimerkiksi kuudennella luokalla harjoituksista sai olla pois vain lääkärin määräyksestä. Myöhästymisestä tuli punnerruksia tms., jos harkkoihin edes sai osallistua, huolimatta siitä, mikä oli myöhästymisen syy. Suurin ongelma taisi olla se, että valmentajat olivat entisiä uimareita, jotka eivät itse enää pärjänneet. Pitihän heidän valmennettaviensa pärjätä! En tiedä, kuinka moni sen ajan seurakavereista vielä ui ja millä tuloksilla, en enää ole kisoja seurannut.

Uinti loppui viistoista kesäisen uhmaan, minkä takia oikeastaan tätäkin nyt kirjoitan. Lihoin siis tuolloin huomattavasti melkein heti. Ysiluokan aikana paino taisi nousta 20 kiloa! Ja muuttui vielä lihaksista läskiksi. Vähän yritin salilla käyntiä ysillä, mutta eihän siitä yksin mitään tullut. Lukiosta lähtien olen painoni kanssa kipuillut. Välillä paino tippuikin, mutta tuli aina korkojen kera takaisin. Koko opiskelujen ajan olen ollut enemmän tai vähemmän laihiksella, lähinnä painonvartioiden malliin, kirjekurssin hankin joskus lukiossa.

En osaa sanoa salilla käynnistä kevään aikana. Peruutettuni sen yhden kurssin en taida juuri Helsingissä käydä. Täytyy vielä katsoa Miehen opintoja, jos ehtisimme aamulla ennen niitä ja voisin sitten kirjoitta gradua hänen luentojensa ajan kirjastossa. Aamu on mielestäni parasta aikaa liikkumiseen, myöhemmin aikaansaaminen on vielä suurempi ongelma.

Unirytmi minulla on ihan sekaisin. Olen koko ikäni ollut iltauninen ja aamuvirkku ja tarvinnut pitkät (8-9 tuntia) yöunet. Nyt saatan valvoa helposti yli puolen yön, jopa kahteen ja nukkua pitkään (minun tapauksessa kymmenen on todella pitkään). Toisaalta torstaina nukahdin yhdeksän aikaan illalla ja nukuin kaksitoista tuntia. Tänään taas heräsin neljän jälkeen nukuttuani reilu neljä tuntia, eikä minua kauheasti väsytä.

Käsityöt
Kävin joskus syksyllä läpi vanhempieni luona varastoja, kaivelin vanhoja (keskeneräisiä) töitäni ja lankoja, jotka olin sinne jättänyt. Tästä saatoin kirjoittaakin jotain aikaisemmin. Esimerkiksi pikkusiskon saama bolero oli langoista, joita purin silloin, ja noihin apupupuihin olen niitä myös käyttänyt. Purin siis ne kaikki kahta lukuunottamatta. Toinen on se reppu, jonka annoin Miehen serkulle joululahjaksi ja toinen (pitkä takki bouclé-langasta) jäi vielä sinne, koska äiti kielsi purkamasta sitä. Työt jäivät yleensä kesken, koska ohje ja itse työ siivottiin yleensä eri paikkoihin, joten niiden neulominen oli aika satunnaista. Eilen kaivoin taas tuon kyseisen neuleen esiin tutkiakseni, mitä kassista oikeastaan löytyy. Etukappaleet olivat jo valmiit, takakappalettakin olin neulonut jo pitkän pätkän. Äiti sanoi haluavansa sen, jos sen saan valmiiksi. Toin siis kassin kotiin ja päätin vielä etsiä, josko minulla ohje olisi. Löytyihän se! Olin luullut sitä vanhemmaksi, olin katsonut aikaisemmin Suuren Käsityölehden numeroita vain vuosilta 1997 ja 1998. Niistä puuttuikin yksi, joten ajattelin ohjeen olevan siinä numerossa. Nyt päätin kuitenkin katsoa vielä vuoden 1999 lehdet ja sieltähän se löytyi. Toivottavasti nyt saan takin valmiiksi, ettei se enää kummittelisi, vaikka lankaa onkin inha neuloa ja ohje on tylsä, sileää vain. Pidän sileän neulomisesta, mutten siitä, että siihenkin pitää keskittyä.

Pitkä - ja tylsä (kuvaton) - kirjoitus. Kirjoittamiseenkin meni yli neljäkymmentä minuuttia. Aikamoinen vuodatus. Toivottavasti joku jaksoi loppuun saakka :). Kuvia todennäköisesti on pian tarjolla, tänään varmaan saan sukat Stepistä valmiiksi. Onhan tänään paljon ohjelmia, jotka pitää katsoa: Dietrich Bonhoeferista (en katsonut keskiviikkona, koska samaan aikaan tuli Enkelin kosketus), Gilmoren tytöt alkaa(!) ja lisäksi pitää vielä valita, katsonko Hercule Poirot'n vai Amyn lailla. Luulen Poirot'n voittavan.