Flunssa iski kuitenkin, kuumetta ei ole kuin vähän yli 37 astetta, mutta sekin taitaa olla ihan tarpeeksi. Täysin vetämätön olo. Gradu ei etene, eikä mitään jaksaisi tehdä. Tiistai-iltana pitäisi taas palauttaa uutta tekstiä, tai viimeistään keskiviikkoaamuna, että ohjaajani ehtisi sitä lukea ennen torstaista tapaamistamme. Plaah. Tekisi mieli vain maata sängyn pohjalla. Sohvakin kelpaisi. No, ehkä lepään tänään ja harrastan taas viime hetken kirjoittamista. Gradu varmaan valmistuisi "vähän" nopeammin, jos en kaikkea aikaani vain haahuilisi ympäriinsä, lukisi välillä blogeja ja ihmettelisi.

Novitakaan ei tullut tänään, vaikka piti. Tylsää, yleensä kuulun niihin, jotka saavat sen ensimmäisenä tai viimeistään seuraavana päivänä. Tällä kertaa sattuu vielä viikonloppu väliin, eli täytyy jaksaa odottaa pari lisäpäivää. Onneksi viikonloppuna on kivaa tiedossa. Täytän huomenna vuosia ja sunnuntaina on juhlien vuoro (jos en ole liian kipeä). Ainakin tädiltäni saan lahjaksi jonkin neuleaiheisen kirjan. Tädiltäni siis pitää "tilata" lahjat, aina ennen juhlia hän soittelee ja kyselee, varsinkin joulu on kauhea. Viime jouluna vitsailin jo, että vaihdan kännykkänumeron salaiseen, ettei hän voi soittaa. Isä kieltäytyy vastaamasta puhelimeen juhlien alla, kun hänen sisarensa (tämä täti) soittaa. Yleensä annan vaihtoehtoja, joista valita, että olisi edes jotain yllätystä, tällä kertaa neljä kirjaa. Jouluisin myös usein teen niin, että kirjoitan "joulupukille", siis teen listan, jolta äiti ja täti molemmat valitsevat jotain.

Tällä kertaa kuvatonta, kirjoitan läppäriltä, koska tarkoitus oli edes vähän katsella sitä gradua, mutten taida jaksaa. Tosin eipä minulla olisi mitään esiteltävääkään. Pikkusiskon hupparista takakappale valmistui ja hihoja olen tehnyt noin 15 cm. Äidin synttärilahjaakin rupesin pohtimaan. Ehkä Ailit vihreästä ja punaraidallisesta 7 veljeksestä. Aikaa on vain reilu viikko, joten kovin kummoisia en ehdi tekemään. Tai sitten yksinkertaisesti ostan jotain kivaa, aina ei tarvitse tehdä itse.