Ensin tosin kommentteihin kommentteja:
JaanaM: täytyy ainakin kokeilla tuota neulahuovutusta, eikö sillä voi koristella huovutettuja juttuja, kuten lapasia. Täytyykö ne sitten pestä koneessa uudelleen, että kuvio pysyy?
Tarja: Kämmekkäät ovatkin ihanan pehmeät! Pääsin kuitenkin käyttämään niitä, meillä sisällä on vielä sen verran kylmä (tai sitten olen taas tulossa kipeäksi).
   
                                          
Olin viime viikon vanhempieni, pikkusiskoni ja Miehen kanssa Sveitsissä, Arosassa, laskettelemassa. Minä lensin äidin kanssa jo perjantaina Müncheniin, jossa yövyimme lentokenttähotellissa. Odotin jotakin Helsinki-Vantaan hotelleja potenssiin München, mutta tämä olikin kovin suloinen, pieni hotelli. Se oli kolmikerroksinen, muutamassa rakennuksessa keskellä pientä asuinaluetta ehkä kymmenen, viidentoista minuutin ajomatkan päässä kentältä. Ensimmäistä kertaa olin hotellissa, jossa oikeasti hotellipoika (okei, mies) vei laukkumme huoneeseen.Olisi pitänyt ottaa hotellista ja varsinkin huoneesta kuva, tyynytkin oli aseteltu hienosti. Aamulla kävimme tekemässä pienen kävelyn odottaessamme loppukolmikkoa. Puoliltapäivin lähdimme ajamaan kohti Sveitsiä ja Churia, josta jatkoimme vielä viimeisen pätkän junalla, koska autossa ei ollut talvirenkaita. Saksassa ja Sveitsissä oli jo kunnolla kevät, ei lumesta tietoakaan, paitsi tietysti ylempänä vuorilla.

Arosaan saavuimme lauantai-iltana, tässä kuva asemalta. Paikallinen juna on enemminkin sekoitus raitiovanua ja junaa. 20 kilometrin matkaan sillä menee tunti. Maisemia emme juuri nähneet, niin pimeää jo oli. Toinen kuva on asuntomme ikkunasta auringonlaskun aikaan.
                 
Arosassa aika meni lasketellen ja nukkuen, illalla oli vaikeaa olla hereillä edes yhdeksään saakka. Yhtenä päivänä en tainnut käydä rinteessä, sen verran huono sää oli. Oli todella kiva taas pitkästä aikaa päästä rinteeseen, en ole tainnut pariin vuoteen käydä laskettelemassa.
   
                                           
Tällaisella mentiin aamulla kylästä ylös, tosin myös tuolihissillä pääsi lähes samaan paikkaan, joten käytimme sitä enemmän. Kärsin ahtaan paikan kammosta, ja tuollaiset täyteen sullotut hissit tms. ovat minulle suurta kärsimystä, varsinkin, jos suurin osa muista siihen tungetuista ihmisistä on minua pidempiä.  Noita on itseasiassa kaksi, ensimmäinen vie puoleen väliin ja toisella pääseen ihan ylös, noin 2600 metriin. Ylhäällä kävin kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla ei nähnyt yhtään mitään, niin suuri sumu oli. Silloin rinnekin oli suljettu, eikä ylhäällä saanut mennä ulos, vain kahvilaan pääsi. Toisella kerralla laskin alas, aivan ihanaa ja upeat näköalat. Luulen, että nämä kuvat on napattu sieltä.
                  

Takaisin tulimme lauantaina hyvin myöhään. Aamulla piti herätä jo kuuden jälkeen ja matkattuamme jälleen ensin junalla ja sitten autolla saavuimme Müncheniin. Pariin ruuhkaan törmäsimme matkalla, mutta onneksi ei mitään pahempaa, joten minä ja äiti ehdimme ajoissa koneeseen. Lensimme Lontoon kautta (isä saa välillä ilmaisia lentoja, koska lentää työssään niin paljon, joten lennot saattavat olla todella omituisia, tämä tosin oli omituisin vaihtopaikka), joten meidän piti olla aikaisemmin kentällä. Kolmikko lähti vielä käymään Münchenissä. Kentältä ostin odotellessani (suksien takia piti olla kaksi tuntia ennen koneen lähtöä) P.D. Jamesin kirjan The Lighthouse sekä tämän Anna extra -lehden. Äiti sen huomasi, en minä! Lehdessä on lähinnä erilaisia mallineuleita, sekä muutama ohje, kuten kannessa oleva paita.
                                               

Lento Lontooseen oli kauhea. Taaksemme tuli poikaporukka, äiti epäili kielen perusteella tsekeiksi. Hirveä vauhti päällä ja meteli päätä huimaava. Lentoemäntä kävi muutaman kerran pojille huomauttamassa ja äidin vieressä istunut brittityttö vaihtoi paikkaa heti nousun jälkeen. Meidän onneksemme pahin meuhkaaja rupesi voimaan pahoin, mikä hiljensi porukan. Poika (mies) oli jo koneeseen tullessaan kalpea ja silmistä päätellen nauttinut jotain miestä vahvempaa, joten siitä varmaan pahoinvointi johtui, lento oli hyvin tasainen. Toki joillekin voi paha olo tulla jo pelkästä noususta/laskusta. Lontoossa vaihtoaikaa oli melkein puolitoista tuntia, mutta silti melkein myöhästyimme koneesta. Jouduimme uudestaan turvatarkastukseen ja tällä kertaa piti ottaa jopa kengät pois! Voi terroristit, minkä olette meille tehneet. Meidän jälkeemme koneeseen tuli enää pari matkustajaa. Toinen lento sujui onneksi rauhallisemmissa tunnelmissa, Tanskan päällä jonkin verran rytytti. Kotona olin vihdoin lähempänä yhtä.

Ihana matka, tosin pikkusiskon kanssa kahinoin vähän. Lentokoneessa ja autossa neuloin vähän sukkaa, ne sainkin jo päättelyä vaille valmiiksi kotiin tultuani. Arosassa neuloin pikkusiskon hupparia, siitäkin takakappale on kohta valmis! Tosin sisko vähän jo vihjaili Malibu-paidasta, jonka lupasin viime kesäksi. No, pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Ehkä otan sen seuraavaksi puikoille.