Äidillä on ensi viikolla synttärit ja Uhoavan Gnun blogista löytyi sopivaan aikaan Kerttu-sukkien ohje, jota olinkin jo ehtinyt kaipailla, niin kauniit sukat ne ovat. Oma jalkoja on yllättävän vaikea kuvata.
Ohje: Kerttu-sukat Uhoavan Gnun blogissa
Puikot: 4 bambut
Lanka: 7 veljestä punaraita n. 100g
Muuta: kauniit sukat, luonnossa kuvio erottuu paremmin ja toimii ihmeen hyvin raidallisessa langassakin, minulle tulee mieleen lähinnä ruska. Lisäsin yhden silmukan, jotta pystyin taakse tekemään 2o 2n -joustinta, enkä löytänyt ohjeestä kohtaa, jossa tuo pariton silmukkämäärä olisi ollut tarpeen. Silmukoita siis 48. Pitää itsellekin jossain vaiheessa tehdä samanlaiset.
Torstaina kävin Leppävaaran Sellossa ja tarkistin samalla Prismasta, löytyykö Oliviaa vielä, ja löytyihän sitä. Äidille äitienpäivälahjaa ajatellen, mallia en ole vielä löytänyt. Tilasin Adlibriksestä Scarf Stile -kirjan, ehkä siitä löytyisi se täydellinen ohje. Ostin myös Simply Knitting -lehden, johon Suomalaisessa sattumalta törmäsin, mutten ole siihen vielä ehtinyt tutustua, lukuun ottamatta mukana tullutta liitettä, jossa oli ainakin ihania tyynyjä ja erittäin omituisia ruukkuja. En tosin katsonut ohjetta tarkemmin, joten en tiedä, onko tarkoitus tehdä ruukku vai ruukun päällinen.
Keskiviikkona iski kamalin migreenikohtaus ikinä. Koskaan aikaisemmin en ole joutunut ottamaan toista tablettia, kun ensimmäinen ei ole auttanut. Oikeastaan tänään olen vasta kunnolla elävien kirjoissa. Torstaiksi olin onneksi varannut hieronnan, mikä helpotti ainakin jumisia hartioita, jotka eivät oloa ainakaan parantaneet. Ohjaajan tapaaminenkin siis jäi, mutta hän laittoi palautetta sähköpostilla, joten se ei suuresti haittaa.
lauantai, 24. maaliskuu 2007