Viikko tuli siis vietettyä riparilla Nilsiässä, Aholansaarella. Säät eivät meitä suosineet, mutta muuten oli kiva viikko. Tässä kuvassa on Paavon pirtti, jossa pidimme aamu- ja iltahartauksia. Osa on rakennettu vasta Paavo Ruotsalaisen kuoleman jälkeen, mutta vanhemmassa osassa hän asui itse.

Riparilla olin siis suorittamassa soveltavia opintojani, meitä oli kolme opiskelijaa pitämässä suurimman osan oppimisikokonaisuuksista ja seuraamassa toistemme opetusta. Oli ihan kiva huomata, että sittenkin osaan opettaa, toki lisää pitää vielä oppia siitäkin asiasta. Leiriläiset olivat mukavia, kuuntelivat, kun sen aika oli ja osallistuivat kaikkeen innokkaasti. Tosin viime yönä näin unta, että yritin saada porukkaa hiljaiseksi ja kuuntelemaan joitakin ohjeita. Isosista osa oli todella hyviä, mutta toiset eivät oikein jaksaneet seurata ohjeita, hälisivät pahemmin kuin riparilaiset ja käyttäytyivät muutenkin mielestäni isoselle sopimattomasti. Kaksi isospoika-riparilaistyttö -pariakin muodostui, vaikka heillekin (kuten minulle aikanaan) isoskoulutuksessa oli teroitettu, että näitä ei vielä leirin aikana saisi muodostua. Ei ole reilua muita riparilaisia kohtaan, jos yksi riparilainen saa yhden isosen kaiken huomion. Kaikille ei kuitenkaan riitä omaa henkilökohtaista isosta. Toinen pareista (onneksi) näytti kiinnostuksensa vasta viimeisenä päivänä.

Oma roolini leirillä oli aika hakusessa. Olin jo tottunut työntekijän rooliin, kun nyt yht'äkkiä en sitä enää ollutkaan. Monta kertaa tuli ajatus, "jos olisin töissä, niin...". Esimerkiksi juuri näissä pariutumisjutuissa olisin jutellut kyseisen isospojan kanssa kahden kesken (tai pyytänyt miespuolista työntekijää tekemään niin), mutta nyt vain ihmettelin vierestä. Onneksi tätä ei tarvitse enää kokea, vaan jatkossa voi olla oikeasti töissä, eikä vain tällä lailla puoliksi. Olisin siis pitänyt leiristä vielä enemmän, jos ei olisi tarvinnut stressata omaa rooliaan sekä tietysti oppimiskokonaisuuksia ja niiden palautetta.

Lettu ja Relli ehtivät jo kysellä Aaltoileviin sukkiin ohjetta. Enköhän sellaisen lähipäivinä saa kirjoitettua, kirjoitin itselleni ohjetta ensimmäistä neuloessani toista varten. En kuitenkaan voi luvata mitään kovin selkokielistä ohjetta, en aikaisemmin ole sellaisia kirjoittanut, mutta eiköhän siitä selvää saa. Mummini muuten kommentoi keskeneräisen sukan nähdessään, että aika vaikea mallikuvio, ei hän itse kehtaisi (=viitsisi). Minttumaaria hän puolestaan kommentoi helpoksi, mutta näyttäväksi. Sukat eivät kuitenkaan ole vaikeat, ainakin jos osaan kirjoittaa ohjeen johonkin järkevään muotoon.