Kiitos kaikille sukkakommenteista, nyt vain odotellaan, että niitä pääsee käyttämään.

Otsikko viittaa siihen, että viikon verran pitäisi yksin aikaa viettää. Mies (ja kamera) suuntasivat tänä aamuna Norjan Lappiin kalaan. Nousi vielä väärällä jalalla aamulla niin, että pientä kärhämää oli koko aamun ennen kuin vein hänet lentokentälle. Hän siis lentää Ivaloon, josta hänen isänsä (joka on ollut kalassa jo viikon) hakee hänet ja pari muutakin tyyppiä. Tämä viikko ja oikeastaa koko kesä on ollut sellaista säheltämistä, ettemme ole olleet kotona yht'aikaa oikeastaan kuin öisin ja varsinkin minä yleensä nukun öisin (Mies ei niinkään). Jotenkin sellainen olo, että tekisi mieli käpertyä Miehen kainaloon itkemään. Kunnon univelka ja kauhea stressi eivät ikävää varsinkaan auta. Tämä ei siis ole ensimmäinen eikä mitenkään pitkäkään erossa olo, jotenkin nyt se vain tuntuu tavallista pahemmalta. Kaiken lisäksi, kun Mies tulee kotiin viikon päästä sunnuntaina, suuntaan minä lomalle jo seuraavana keskiviikkona. No, ehkä syksyllä meillä on aikaa toisillemme.

Olin suunnitellut meneväni tänään Apupuputalkoisiin, mutta totesin, että nyt on ihan pakko istua koneen ääressä kirjoittamassa esseetä. Talkoissa olisi ajatukset saanut muille raiteille, mutta kaksi 12-15 sivuista esseetä pitäisi torstaina palauttaa ja toinen on vasta reilu puolivälissä enkä toista ole aloittanutkaa. Ehdin toki, mutta kauheasti muuta ei ennen torstaita sitten tehdäkään. Miksi kaikki pitää jättää viime tippaan? Gradun tekemisen takia en päässyt KIP:iinkaan tänä vuonna. Kotimatkalla lentokentällä ajattelin käydä ostamassa jotakin lohduksi, mutta luovuin tuumasta, suklaata tai lankaa se kuitenkin olisi ollut, enkä kumpaakaan todellakaan tarvitse juuri nyt. Olipas vuodatus, jotenkin se kuitenkin piti saada ulos. Pitänee vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja kirjoittaa ne puuttuvat sivut. Palkitsen sitten torstaina itseni vaikka Suurella käsityölehdellä tai jotain.

Liisa myönsi minulle Rockin' Girl Bloggerin. Kiitos! En nyt jaksa keksiä, kelle sen eteenpäin antaisin, kaikilla, joita olen ajatellut, on se jo. Pidätän itselläni oikeuden muuttaa mielipidettäni, jos vastaan tulee joku, jota en nyt vain ole tässä väsymyksessä muistanut.

Pitäisiköhän käydä nukkumassa pienet päiväunet, josko se auttaisi?