Jo toinen päivitys samalle päivälle, mitenköhän nämä tulevat tällä lailla sarjoina.

                  
Viikinkisukat
Ohje: oma, mallineule Viikinkineuleet-kirjasta (s. 35)
Lanka: 7 veljestä, noin 100g
Puikot: 4mm bambusukkapuikot
Koko: 39-40
Muuta: Nimensä nämä sukat siis mallikuviosta, jonka löysin Viikinkineuleet kirjasta. Maanantai-iltana tuota kirjaa selatessa tuli idea sukista, joissa olisi joku palmikkokuvio edessä ja pitihän sitä kokeilla heti tiistaiaamuna. Ensimmäistä sukkaa piti välillä purkaakin, mutta lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Näissä on sitä paitsi elämäni toinen tiimalasikantapää! Tässä vielä kuva kantapäästä ja takana kulkevasta palmikosta. (Omia jalkoja on yllättävän vaikea kuvata.)
      

Kampaajan jälkeen minulla oli tänään vähän aikaa ennen junan tuloa (olisin varmaan ehtinyt aikaisempaan junaan, mutta siltä ei mennyt bussia), joten piipahdin vilkaisemassa, mitä Suomalaisessa on alessa. Tällaisen ihanuuden löysin, ja hinta oli vain 10 euroa (lähtöhinta lähes 50 €)!
      
Uuteen harrastukseen on hyvä perehtyä perusteellisesti. Tässä on kuvin selitetty kaikki alusta alkaen ja sen lisäksi paljon ohjeita erilaisille kudonnaisille. Suomalaisessa oli kympillä lisäksi ainakin Ompele ja neulo -kirja, mutta päätin jättää sen kuitenkin ostamatta, kovin kiinnostavia eivät neuleet olleet ja ompelua en juuri harrasta.