Varoitus: Tämä teksti sisältää ainakin lähes pelkästään valitusta eikä yhtään kuvaa!

1. Digi ja kaapeli
Meille viime kesänä ilmoitettiin, että tänä kesänä tulee kaapeli. Keväällä joissakin asunnoissa käytiin mittailemassa jotain, mutta sen jälkeen asiasta ei kuulunut mitään. Vihdoin torstaina kävin ostamassa antennidigiboksin, jotta voisimme jatkossakin katsoa telkkaria. Yllättäen perjantaina postilaatikosta löytyi Elisan kuori "tervetuloa Elisan kaapeliasiakkaaksi". Ei voi olla totta, pitikö se viimeisenä päivänä kytkeä ja eikö siitä olisi voinut ilmoittaa aikaisemmin. No, boksi menee vanhempieni kesämökille, sovimme siitä jo aikaisemmin, eikä uutta boksia tarvitse ihan heti hankkia. Eipä eilen paljon naurattanut.

2. Pikkusisko
Meillä menee pikkusiskon kanssa ihan hyvin, kun näemme silloin tällöin kahdestaan, mutta pitempi aikainen yhdessä olo aiheuttaa yleensä riitoja. Pikkusisko on mielestäni naurettavan teennäinen ja minä ärryn siitä. Sen jälkeen kiusoittelen häntä ja hän suuttuu. Sisko on sanonut isällemme, että haluaisi olla kaverini, mutta pelkää, etten pidä hänestä. Kuitenkin se olen minä, joka soittaa ja tekstailee, muttaa aikataulujaan, jotta voimme tavata ja joustaa. Ei ikinä sisko. Sisko ei edes yleensä soita takaisin, jos ei voi vastata. Eli kumpaa meistä yhteydenpito siis kiinnostaa.

3. Paino
Eipä tehnyt taas viikon loma hyvää painolle, torstaiaamuna painoa oli taas enemmän kuin aikaisemmin. Laihdutusraportit alkavat siis taas alusta, tosin ensimmäinen vasta viikon päästä. Normaaliin syömisrytmiin alan taas päästä ja ensi viikolla olisi tarkoitus isän kanssa aloittaa salilla käynti. Käymme yhdessä, jotta kumpikaan ei voi luistaa. Miehelle vielä kehtaan sanoa, etten viitsi tai jaksa, mutta iskälle en ainakaan niin helposti.

Aloitin uudestaan Baijerilaisia, tällä kertaa 2,5mm puikoilla. Hyvin meni kunnes piti tehdä lisäyskerros. Jostain syystä en saa silmukoita täsmäämään. Pitää ehkä tehdä vähän virkeämpänä, ainakin yhden kohdan huomasin jo lukeneeni väärin. Tänään suuntaan kohti Vanhaa Satamaa, todennäköisesti joskus aamupäivällä. Äidin kanssa siellä pyörin, saan siis jonkun muun kuin oman kukkaron mukaani. Myöhemmin siis varmaan tiedossa kuvia ostoksista ja sukatkin sain eilen valmiiksi, joten varmaan myös niistä.