Minulla periaatteessa alkoi joululoma. Mutta onko opiskelija ikinä lomalla? Tänään piti minulla olla uusi saliohjelman teko, mutta ohjaaja sairastui, joten se peruuntui. Sen jälkeen minun piti mennä keskustaan shoppailemaan ja illalla neuletapaamiseen.

Ohjelma siis muuttui. Tänään ja huomenna olisi tarkoitus siivota ja pestä pyykkiä, ettei varsinainen joulusiivous sitten ole niin paha. Jos tänään saisin pestyä saunan ja ehkä myös pesuhuoneen. Kiukaan kivet jo pesin, mutta niistä niin paljon oli murentunut, että uusia täytyy hankkia. Saa nähdä, saanko aikaiseksi lähdettyä erikseen neuletapaamiseen.

Ensi viikolla palaan taas opintojen ääreen, joko voisin valmistella jumalanpalveluselämän saarnoja ja liturgiaa, kirjoittaa gradua tai pääaineen syventäviin opintoihin kuuluvia esseitä. Toisen pääaineen syventävistä tenteistä korvaan kolmella 15-sivuisella esseellä, joiden aiheet saan valita, mutta ne tehdään tiettyjen kirjojen perusteella. Ainakin yksi niistä on graduni kirjallisuutta ja kahta muutakin varmaan voin gradussa käyttää, joten hyvältä vaikuttaa.

Tänään, kun yritin kirjautua katsomaan suomi24:n sähköposteja, pääsin vain sivulle, jossa kerrottiin palvelun olevan pois käytöstä 12.2. saakka. No, hommasin itselleni uuden sähköpostiosoitteen, vaihdoin sen useissa paikoissa ja ilmoittelin ainakin Meemulle, että tarvitsen hänen osoitteensa uudelleen. Sitten äsken kävin vielä koittamassa, koska en voinut uskoa, että sähköposti voidaan poistaa ilman etukäteisvaroitusta kahdeksi kuukaudeksi ja sehän toimi taas. Eli turhaa työtä ja hätäilyä. Ehkä jollain oli sattunut näppäilyvirhe ja tarkoitus oli kirjoittaa 12.00 saakka.

Isälle sain tänään valmiiksi tossut, jotka pitää vielä huovuttaa huomenna. Saa nähdä, miten käy. Säveltelin tossut omasta päästä, jostain löysin tiedon, että Pirkka-lanka kutistuu noin 30% ja sen perusteella laskeskelin mittoja.