En ymmärrä, kun syön melko kiltisti (viime viikko) paino nousee, mutta tällä viikolla se taas laski, 0,6kg eli viime syksystä 4,6kg. Pitäisikö siis joka viikko vetää pitsaa jne :)? Liikuntaa sain kuitenkin harrastettua ihan sopivasti, vaikka autottomuus hankaloittikin elämää. Maanantaina kävin kävelemässä ja pyöräilemässä, tiistaina tehtiin toinen osa saliohjelmaani ja tein sitten perään sen ensimmäisen ja eilen vielä kävin tekemässä sen toisen osan.

Tällä hetkellä väsyttää aika tavalla. Eilen ruoan jälkeen nukutti ja sitten tulikin nukuttua tunnin päikkärit. Tietenkään en illalla meinannut saada unta, mutta heräsin tapani mukaan aikaisin aamulla. Ei siis päikkäreitä minulle. Tänään pitäisi saada gradun neljäs luku periaatteessa valmiiksi. Sen viimeinen alaluku, joka on oikeastaan koko gradun keskeisin kohta, on vielä kesken. Eli aivot pitäisi saada hereille. Ja piispankin tapaaminen jännittää, vaikka siihen on vielä yli kuukausi aikaa! No, se jännitys laantuu onneksi pian ja pahenee sitten taas, kun ajankohta lähestyy.