Kiitos yo-hattukommenteista! Valitettavasti kumpikaan sankari ei avannut paketteja meidän läsnäollessamme, joten en tiedä, mitä ajattelivat pipoistaan. En sitä välttämättä myöhemminkään saa tietää, koska nuo olivat vain "oheislahjat" varsinaisten lahjojen lisäksi. Kortit ovat kiinni niissä varsinaisissa lahjoissa. Myös mummon näin lauantaina jälkimmäisissä juhlissä, hän oli tullut tänne "salaa" meiltä. Enpä mummoon ole ennen sattumalta törmännyt. Nuo sukujuhlat ovat kyllä joskus hankalia, nämä jälkimmäiset olivat siis pikkuserkkuni juhlat. Äidin puolella sitä sukua riittää ja yleensä nimet ja kasvot ovat jollain tavalla tuttuja, mutta eivät yhdisty ja sitten vielä pitäisi tietää se sukulaisuussuhde... Onneksi en ole ainoa, vaan serkuillanikin on samoja ongelmia.

Viikonloppuna enoni perheineen oli käymässä ja sunnuntaina suuntasimme kauppatorille ja siitä puolentoista tunnin itä-Helsingin risteilylle. Todella kaunista tuo saaristo. Etukäteen tuli kyllä aurinkorasva mieleen, mutta sitä ei tietenkän tullut laitettua ja sen kyllä huomaa. Täytyy yrittää vähän puuterilla kasvojen väriä tasoittaa. Rinnus paloi ehkä pahiten (tai sitten nenä) ja rinnukseen jäi vielä valkoinen ympyrä siihen, missä kaulakoru on.

Nyt täytyy siirtyä pukeutumaan ja siihen "nenän valkaisuun", että ehdin publiikkiin ajoissa. Tänään minusta tulee maisteri! Enpä olisi tätä päivää uskonut näkeväni. Koska publiikkiin osallistuu niin paljon porukkaa (se ihana tutkinnonuudistus), on kutsuttujen määrää täytynyt rajoittaa. Minä pyysin vanhempani, Miehen ja kummitädin avomiehineen, pikkusisko täytyi jättää pois. Tosin eipä hän olisi ehtinytkään. Äsken kävin tarkastamassa, että olihan Mies muistanut ottaa puvun mukaan.