Kiitos sukkakommenteista! Lidlissä en minäkään yleensä käy, enkä lue sen mainoksiakaan. Onneksi Novitaklubin Neulomossa tiedetään aina hyvät tarjoukset. Itse asiassa tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun mitään Lidlistä ostin, kerran aikaisemmin olen mukana ollut.

Jälleen tuli todettua, että startitiksesta on aina silloin tällöin hyötyäkin. Muutaman päivän sisällä valmistui kolme työtä ja lisäksi vauvan peitto odottaa, että saisin pingotettua sen. Siistiin jälkeen tarvitsisin apua, eli josko Miehellä olisi viikonloppuna aikaa.

              
Koiranputkisukat
Ohje: Ullaneuleen Koiranputkisukat
Lanka: raparperilla värjätty Nalle, noin 85 grammaa (väri näkyy oikeammin täällä)
Puikot: 3,5 mm bambusukkapuikot
Muuta: Olipa kiva neule, itsellekin voisi tällaiset tehdä. Nämä siis menevät siskolle syntymäpäivälahjaksi. Vaihdoin suunnitelman ohuesta langasta vähän paksumpaan, koska tajusin maanantaina, että siskolla on keskiviikkona syntymäpäivät. Tosin enpä tuota siskoa taida nähdäkään ennen kuin joskus viikon päästä, eli turhaan kiirehdin.

              
Kanoottisukat
Ohje: omasta päästä
Lanka: Isoveli, noin 210 grammaa
Puikot: 5mm ja 6 mm sukkapuikot
Muuta: Kummitäti tilasi miehelleen sukat, joissa olisi tuplapohja. Neuloin muuten tavalliset sukat, mutta kantapään käännöksen alkaessa lisäsin toisen langan ja neuloin jokaista kerrosta kohti lisälangalla ainaoikeaa kaksi kerrosta ja kiinnitin jokaisella tavallisella kerroksella nuo pohjat. Aivan hirveät oli neuloa, toisaalta tylsää, mutta silti piti keskittyä. Toivottavasti nämä ajavat asian, en haluaisi tehdä toisia.

              
Kauluri
Ohje: omasta päästä. 120 s 3o2n-joustinta noin 20cm (vihreä osio). Beigen alkaessa lisäykset niin, että joustin muuttui 5o2n ja 5.kerroksen jälkeen vielä lisäys niin, että joustin 9o3n.
Lanka: Luxus Cloud noin 120g
Puikko: 4,5 mm pyöröpuikko
Muuta: Vauvan peitosta (joka on siis pingoittamatta) jäi sopivasti lankaa yli, joten päädyin neulomaan itselleni kaulurin. Ihan hauska tuli ja lanka riitti juuri sopivasti. Kauluria voi pitää tuolla lailla taitettuna tai suoristaa kasvoille, jos on kylmä.

Enemmänkin piti kirjoitella, mutta iskä soitti juuri, että hakee minut kohta salille. Pitää vielä etsiä salikamat ja sitten menoksi.