Kiitos kaikille kuvakommenteista. Ongelma oli jotenkin tässä omassa päässä (siis ei mun päässä, vaan koneessa tai nettiyhteydessä tai jossain). Mulla ei näkynyt oman blogin kuvat, enkä voinut kommentoida sellaisissa vuodatuksen blogeissa, joissa on sanatarkistus. Ja kerrankin olisin jopa kommentoinut! Sitähän ei mitenkään liian usein tapahdu.

Blogini täytti eilen jo kaksi vuotta! Tämä meinasi jo täysin unohtua. Uskomatonta, että olen jaksanut niin kauan. Koko pienen lapsuuteni olen säännöllisesti aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen, kirjoittanut aktiivisesti kuukauden ja unohtanut koko homman taas pitkäksi aikaa. Tätä sekalaista sekoitusta käsitöistä, elämästä ja laihdutuksesta olen kuitenkin jaksanut kirjoittaa ilman pidempiä taukoja. Kuvaustaito on tainnut näiden kahden vuoden aikana hieman parantua, mutta edelleen olen yhtä käsi koneiden kanssa kuin ennenkin. Mies siis toivoi, että blogin perustaminen olisi saanut minut edes hieman paremmin sinuiksi koneen kanssa. Ja blogisynttärien kunniaksihan pitää pitää arpajaiset! Oikeastaan ne oli tarkoitus pitää jo ennen Tampereen messuja ja hankkia voitto sieltä, mutta kaikkeahan ei aina voi muistaa.

Eli kaikki, jotka tähän kirjoitukseen kommentoivat, ovat mukana. Pelkkä "hei" riittää (tai jotain vastaavaa), mutta olisi kiva saada lukuvinkkejä. Nykyään on taas aikaa lukea ja, vaikka makuni kirjoissa on aika laaja, päädyn usein tuttuihin ja turvallisiin kirjoihin. Luen paljon niin dekkareita (Christie, Lehtolainen, Mankell, Remes, Leon), fantasiaa (Pratchett, Tolkien) kuin muutakin kirjallisuutta. Waltariin palaan aina uudelleen ja uusimpana löytönä ovat Joanne Harrisin kirjat. Juuri sain luettua Pienen suklaapuodin ja tällä hetkellä metsästän Karamellikenkiä. Laitathan kommenttiin myös lempi- ja/tai ihokkivärisi sekä jos olet allerginen jollekin (esim. jokin materiaali tai vaikka pähkinät, niin en laita sinistä inhoavalle mohair- ja pähkinäallergiselle pähkinäsuklaata ja sinistä mohairlankaa).

Tämä kirjoitus jää (jälleen) kuvattomaksi. Tarkoitus oli laittaa kuva tekemästäni onnittelukortista, mutta kuva oli niin tärähtänyt, pimeä ja epäselvä (se siitä parantuneesta kuvanlaadusta), että jää nyt julkaisematta. Mies soitti minulle torstaina kahden jälkeen, että hänen tätinsä on mennyt kihloihin ja kihlajaisia vietetään sinä päivänä. No, minä näppäränä tyttönä kaivoin ristipistolankana, -kankaani ja pari käsityölehteä ja pistelin kauniin ruusun. Laitoin miehen käymään Tiimarissa ostamassa sellaisia tarroja, missä on kaksi sormusta ja selasimme muutamaa kirjaa sopivaa runoa tai lainausta etsien. Kortti valmistui juuri sopivasta ja ehdimme ajoissa kahville. Ihan kauhean hieno kortista ei tullut, mutta toisaalta, enpä varmaan suurella suunnittelullakaan olisi parempaa saanut aikaan. Minä en siis pidä tuskartelusta.

Eilen taas kävimme Peacock-teatterissa katsomassa Tunteen Palon. Pikkusiskoni on kuorossa tässä Tauno Palosta kertovassa näytelmässä, joten saimme ilmaisliput. Suuria en tuolta esitykseltä odottanut, joten yllätyin iloisesti. Aika kevythän tuo esitys oli, mutta sellaisena hauska. Näytelmässä käsiteltiin Palon elämää lähinnä 40- ja 50-luvuilla ja mukaan oli sovitettu (ja välillä myös uudelleen sanoitettu) tärkeimpiä kappaleita Palon elokuvista (ehdottomina hitteinä Kulkurin valssi ja Rosvo-Roope). Muutamasta näyttelijävalinnasta en ole aivan samaa mieltä, mutta ehdottomasti suosittelen katsomista, kunha mitään suurta taide-elämystä ei odota.

Nyt kaikki kuitenkin kommentoimaan, arvon varmaankin viikon päästä, eli perjantai-iltaan saakka on aikkaa.