Siis viime vuoden. Huominen on suhteellinen käsite. Sain Miehen kuvaamaan vihdoin sunnuntaina, mutta maanantaina yllätyksekseni vuodatukseen ei päässytkään, kun ajattelin päivittää blogiani. Saa nähdä, mitä tästä seuraa. Ainakin kiva uudistus on tuo, että kategorioita saa laittaa enemmänkin kuin tuon yhden. Ehkä jossain vaiheessa saan laitettua kategorioita vanhempiinkin juttuihin. Mutta nyt vihdoin pakettiin viime vuoden työt (ainakaan en usko, että muita tulisi enää).

       
Noro-sukat
Ohje: perussukka kärjestä
Lanka: Noron sukkalankaa 100g
Puikot: 3mm bambusukkapuikot
Muuta: Kuva on onneton, mutta sukat ihanat. Aloitin varpaista ja neuloin sukat yhtäaikaa kerän eri päistä saadakseni mahdollisimman pitkät sukat. Siis tarkoituksella ihan erilaiset. Langasta en tykännyt kauheasti, joten tämä varmaan jää ainoaksi noroiluksekseni. Langassa on vain yksi säie, joten se ei jousta kuten tutummat sukkalangat. Sitä ei ole kiva neuloa ja käsialakaan ei ole kaunista tämän takia. Lisäksi paksuus vaihtelee todella paljon. Sukista olisi voinut tulla vähän pidemmätkin, mutta käyttöön nämä päättyivät jo.

              
Raidallinen kaulaliina
Ohje: omasta päästä, samantapaisia taitaapi löytyä monestakin paikkaa
Langat: Huopanen (tummempi sininen), Stone (ruskea), sukkalankoja kaksinkertaisena yhteensä
Koukku: 6mm(?)
Muuta: piti saada käytettyä pois nuo Huopanen ja Stone... Innostuin vähän alussa ketjusilmukoita tehdessäni, joten huivista tuli aika pitkä. Tuo on siis tehty niin, että jokainen kerros on virkattu omalta kerältä ja langanpäät liitetty hapsuihin, mikä olikin seuraava vaihe, missä taisin innostua vähän liikaa. Hauska tästä tuli kuitenkin ja eiköhän tämä päädy lahjaksi jollekin.

Meinasin väittää, että tämän vuoden ensimmäisiä saakin odottaa jonkin aikaa, koska puikoilla on Miehelle paita (musta lanka, nelosen puikot). Pääni meinaa jäätyä, koska paksuja pipoja ei ole (viimeinenkin taisi kutistua keväällä pesussa), joten pääasioiksi menee, vaikken Pääasioihin osallistukaan. Nyt puikoilla on Thorpe (linkki Ravelryyn). En tiedä, onko ohjetta muualla, mutta kuva löytyy ainakin Liisalta. Lanka ja puikot ovat ihan mitä sattuu, joten jouduin jo purkamaan melkein puoli pipoa. Olisi varmaan mahtunut ratsastuskypäräni päälle, ei sen alle. Jokin muukin pipo pitäisi saada tehtyä, suunnitelmiakin olisi vaikka koko kaupungilliselle (ainakin melkein).

Näyttää siltä, että uuden vuodatuksen käyttö sujuu ihan hyvin. Tosin kuvat eivät ensin halunneet siirtyä. Nyt sormet ristissä, että tämä näkyisi niin kuin pitää.