Minua on vaivannut tänä vuonna melkoinen solmukirous. Se kaikki taisi alkaa Miehelleni tekemästäni mustasta tunturineulepaidasta, jossa oli jokaisessa kerässä vähintää yksi solmu. Tämän jälkeen solmuja on ollut ainakin Petäjä-sukissa, Keltti-pipossa ja Kevätpäiväntasaus-huivissa. Näiden lisäksi solmuja on löytynyt keskeneräisistä (Miehelle takki Samoksesta, tähän mennessä kaksi, ja minulle sukat Fabelista), yksistä sukista, jotka eivät vielä blogistani löydy sekä yhdestä vyyhdistä, jonka kerin kerälle, mutta en ole vielä neulonut. Saa nähdä, mistä vielä löytyy, ja mitkä unohdin. Suurin osa näistä on armasta Novitaa, mutta ei pelkästää. Tämän kirouksen myötä olen tullut suorastaan allergiseksi solmuille ja solmuton lanka puolestaan saa hymyn huulille.

Valmiitakin olisi, eiköhän ne pääse blogiin näytille, kunhan viimeinenkin kuivuu. Pääsiäistä olemme viettäneet mukavasti kotona, tai oikeastaan kummankin vanhempien luona on tullut käytyä, vähän liikaakin. Perjantaina kävimme syömässä minun vanhemmillani, lauantaina anoppilassa ja sunnuntaina vielä menimme minun vanhemmilleni pesemään pyykkiä ja katsomaan yhden nauhoituksen, sen dokumentin, jossa perhe elää vuoden ilman muovia.