Myös minä sain niin monen haluaman kirjan, tosin toisen käden kautta. Marjut ei ollutkaan niin innostunut, joten ostin häneltä "käytetyn". Kirja on täynnä toinen toistaan ihastuttavampia sukkia, joten päätin tehdä kaikki ja aloittaa ensimmäisestä. Kesäkassin melkein (viimeistelyä vailla) valmiiksi saatuani aloitin siis riparilla neulomaan Glynis-sukkia.

1248366172_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Glynis-sukat

Ohje: cookie a: Sock Innovation

Lanka: Fortissima Socka, raparperilla värjätty, 70 grammaa

Puikot: 2,75 mm KnitProt

Muuta: Nämä oli ihan kiva neuloa. Ohjeessa on virhe, joka kyllä löytyy erratasta, mutta riparilla en päässyt nettiin ja päättelin itse, miten se pitää tehdä. Vasta neuloessa huomasin, että lanka on värjäytynyt vähän hassusti, eli ei ihan tasaisesti, mutta tuo itse asiassa on kauniimpikin noin. Nämä jäävät itselleni käyttöön aivan ehdottomasti.

Loppulangasta voisin tehdä kämmekkäät kummitädille. Raparperit sain häneltä ja usein myös kaikkea muuta kivaa. Viimeisimpänä Knitted Lace of Estonia -kirjan!

Meillä on tänään neljäs hääpäivä:). Suunnittelimme piipahdusta Porvoossa, mutta aamulla sää ei näyttänyt kauhean hyvältä ja muutenkin tuntui, ettei jaksa lähteä. Päädyimme syömään pitsaa kotona, siis teimme itse. Minun pitsastani on vielä puolet jääkaapissa, kokonaan en jaksa kerralla. Lisäksi leivoin aivan ihanaa raparperipiirakkaa. Ja nyt on ähky. Kivaa on viettää päivää ihan kahdestaan vain oleskelemalla, sellaisia päiviä ei  tänä kesänä montaa ole ollut.