Päässä pyörii miljoona asiaa, joten ajattelin, että tänne kirjoittamalla saisin edes osan järjestykseen. Työt ovat tietysti päällimmäisenä mielessä, mutta niiden oletan selkenevän, kunhan vain pääsen alkuun (tai sitten olen entistä enemmän sekaisin). Joululahjapohdintaan auttoi tuo alempana oleva listaus, sitä kävinkin vähän päivittämässä (Miehen kummitytön lempiväri ei ole enää vaaleanpunainen).

Novita. Kävin allekirjoittamassa adressin. Odottelen nyt, miten Novita tähän reagoi, kunhan adressi heille toimitetaan, mutta on hyvin mahdollista, että jätän lehden ja langat muille ja ostan omani muilta tuottajilta. Tämä on sääli, koska mielestäni Novita on mennyt parempaan suuntaan ainakin ohjeissa ja luxus-langoissa. Nämä painavat kuitenkin vaakakupissa vähemmän, kun toisella puolella on Kalorimetryjäljitelmä ja Baktus (olenko oikea ihminen valittamaan ensimmäisestä, kun kuitenkin sen neuloin), asiakaspalvelemattomuus ja lankojen viuha kierto.

Lapaskuu. Sukkasadonkorjuu ei sujunut, mutta lapaskuuhun minulla on kuitenkin melkoiset tavoitteet. Minulle ainakin kahdet sormikkaat ja parit kämmekkäät, ehkä lapasetkin, pikkusiskolle lapaset ja äitille lapaset tai sormikkaat joululahjaksi. Saa nähdä, mitä valmistuu. Omista sormikkaista ajattelin aloittaa. Nuo kämmekkäät on tarkoitus tehdä toisten sormikkaiden kanssa käytettäviksi.

Langaton lokakuu ja lankavaraston pienennysyritys. Onnistuin olemaan ostamatta lankaa koko lokakuun! Tämän tempauksen ja lankavaraston tutkimisteni jälkeen olen todennut, että varasto kaipaa pienennystä. Ravelryn lankalaatikon aikana lankavarastoni on pysynyt suunnilleen samana, ehkä tällä hetkellä lankaa on vähän enemmän kuin aloittaessani reilu vuosi sitten. Tähän astiset sääntöni eivät siis toimi, joten tuossa kuun puolivälissä muokkasin sääntöjäni, jotka alkavat tämän kuun alusta. Sekavien sääntöjen pääpointti on oikeastaan se, että lankaa saa ostaa maltillisesti, mutta ei missään nimessä kulutusta enempää. Tässä vaiheessa haluaisin huomauttaa, että lankavarastoni (joka ei ole mikään valtaisa joihinkin muihin verrattuna) häiritsee vain minua itseäni. Mies ei siitä koskaan ole sanonut mitään ja langat ovat ihan siististi laatikoissaan, jotka eivät vie liikaa tilaa. Mutta, kun minulla on niin paljon ihania lankoja ja suunnitelmia, joita en ehdi toteuttaa, kun hankin vain lisää lankaa ja keksin uusia suunnitelmia. Pahiten minut taisi pysäyttää, kun käsitin, että varastossani on lankaa 35 pariin aikuisten sukkia (+niiden jämät). Nyt tilanne on vähän parempi, taidetaan mennä jossain 27 parissa (lankaa on osittain neulottu pois, mutta suunnitelmiakin on muuttunut ja sukkalangasta on tullut lapaslankaa). Levottomat sormet -blogin Mohariinalla on kiva listaus aina kuukauden lankaliikenteestä, joten ajattelin testailla samatapaista. Tässä ensimmäinen, lokakuulta (näyttää hyvältä, kiitos langattoman).

Lokakuun tilasto:

  • valmistuneet: 1090 grammaa
  • saadut: 175 grammaa
  • lankavaraston muutos: - 915 grammaa

Tällaisia hajatelmia tänään, nyt tiskin kimppuun.