Pikkusisko, siskon poikakaveri ja kamera eivät onnistuneet tapaamaan valoisaan aikaan, mutta sen sijaan minä, sisko ja kamera onnistuimme. No, okei, siskon poikakaveri oli myös paikalla, mutta mulla oli kamera.

                       

Solkitakki

  • Ohje: Novita syksy 2009, malli 36
  • Lanka: Novita Nalle (perus), noin 500 grammaa (en ole ihan varma, en saanut punnittua takkia ja ylijäämälangat unohtuivat siskolle). Menekiksi oli merkitty 550 grammaa ja minä neuloin hihoista huomattavasti pidemmät ja helmastakin vähän.
  • Puikot: 4 ja 4,5 mm

Muuta: Tämä oli vähän tylsä työ, mutta lopputulos palkitsi. Neuloin ohjeen mukaan viisi napinläpeä, mutta totesin, että noin joustavaan malliin niitä on aivan liian vähän, eikä takki näyttäisi siistiltä. Napinlävet ovat todella pienet (jo oikein tihrustaa, yksi niistä näkyy tuossa kuvassa), joten tarjosin siskolle muutaman idean. Joko laitetaan napit ja niiden lisäksi piiloon jotain neppareita, virkataan reunaan huomattavasti tiheämpään napinläpiä tai soljet. Onneksi kokeilimme solkia, nuo sopivat täydellisesti. Tässä vielä lähempää kuva soljista ja mallineuleesta.

Tästä tuli ilmeisesti siskon uusi lempparineule ja hän on käyttänyt tätä kai oikeastaan päivittäin. Olen saanut kuulla tästä paljon kehuja, myös sellaisilta, jotka eivät ole tienneet tätä minun neulomakseni. Myös pikkusisko on kertonut monen tätä kehuneen. Olen siis erittäin tyytyväinen, vaikka neulominen tosiaan oli aika tylsää. Palmikkokuvio on hyvin yksinkertainen, muttei kuitenkaan niin yksinkertainen, että tätä olisi voinut kutsua aivottomaksi neuleeksi. Yksinkertaisimmista neuleista taitaa kuitenkin usein tulla niitä parhaita ja käytetyimpiä.

Seuraava takki puolestaan aiheuttaa suurta aivovoimistelua jo ennen kuin se on oikeastaan edes päässyt puikoille. Äitille olisi tarkoitus neuloa Kalevalaneuleet-kirjasta Elämänpuu-takki. Ohje on mielestäni jotenkin epäselvä ja puutteellinen ja vaatii jonkin verran aivotyötä. Esimerkiksi jo koon valinta aiheutti melkoista laskemista. Yleensähän ohjeessa kerrotaan kokojen rinnanympärys, pituus ja hihanpituus. Tässä nämä piti tulkita kaavakuvasta, jonka merkinnät eivät olleet kaikista selkeimmät. Tämän vaiheen olemme jo selättäneet, nyt pitäisi laskea, mistä kohtaa mallikuviota pitäisi aloittaa. Tämä neule on jo ollut jäähyllä jonkin aikaa, ehkäpä joululahjojen jälkeen palaan tähän ongelmaan.