09.02.2010 - 13:50
Taisin eilen mainita, että meille on muuttanut hieman lankoja...

Ensimmäisenä taisin hankkia tuon Wollmeisen, ensimmäiseni:). Ravelryn Kaheleissa on käynnissä SYT (satunnainen ystävällinen teko, jossa voi pyytää juttuja, joita haluaisi) ja minä pyysin, voisiko joku myydä minulle Wollmeisea. Makepeace75 myi. Mieletön väri, kuvassa on vain aavistus siitä. Tämä tapahtui joskus tammikuun puolivälissä. Pian sen jälkeen Tui pisti ihania lankoja Ravelryyn myyntiin... Sain langat (tuo keltaruskeahopea = Seacost Handpainted Yarn, merinoa ja tenceliä, sekä Ilun merinoa, joka ei ole kuvassa, koska siitä on tulossa Baktus) Turun neuletapaamisessa, jossa oli lankavaihto. Laika toi mukanaan Lai-la-lai Yarnzeja, joita mukaani olisi voinut lähteä vaikka kaikki. Tällä kertaa kuitenkin vain kahden ja kolmen vyyhdin setit (Fantasia Näkki Mittenz sinistä ja vihreää ja Sandman Despair Fat Sock Trio vihreää, punaista ja ruskeaa). Nämä siis tammikuun puolella.
Eipä tuo helmikuu sen paremmin alkanut. Lupasin Muoriskalle neuloa sukat SYT:nä, hän lähetti kaksi vyyhtiä, joista toisesta teen sukat ja toisen saan pitää. Mokkasukan pidän itselläni, toisesta teen sukat, jotka ovat jo puikoilla, joten niitäkään ei kuvassa näy. Viime viikkoisessa Ursulan neuletapaamisessa sain vielä Maijalta jättimäisen vyyhdin Vironvillaa, jonka tilasin hänen Tallinnan reissultaan. Työkaveri ihastui Kevätpäiväntasaushuiviini ja heitti, että paljosta tekisin samanlaisen. Hintaa emme ole vielä sopineet (suunnittelijalta olen kysynyt luvan), mutta lanka on nyt siis hankittu ja tuo pääsee heti Muoriskan sukkien jälkeen puikoille. Höpöksi on siis vähän päässyt menemään. Näin ollen välttelin sunnuntaina Värikeskuksen lankoja, kun siellä pajailimme.
Tammikuu tosiaan pääsi kulumaan työn merkeissä. Kivaa se on, paitsi jatkuvat kokoukset, mutta välillä melko raskasta, enkä ymmärrä, miten tähän kaikkeen saan liitettyä vielä ne varsinaiset papin työt, joita en ole vielä tehnyt. Ensimmäiset kasteet on jo varattu, heti pari viikkoa vihkimyksen jälkeen. Jännittää. Toivottavasti samaan viikonloppuun ei satu vielä hautajaisiakin. Mutta todennäköisesti tulee. Ne suorastaan pelottavat.
Työkiireistä huolimatta (tai niistä palavereista johtuen) jotain on tammikuussa valmistunutkin. Suurin osa taitaa viettää aikaansa saunassa kuivumassa. Tarkemmin niistä myöhemmin, mutta tässä taas kuukauden tilastoa. Juuri ja juuri ostokset pysyivät sallituissa. Lankalaatikkosääntönihän sallivat, että lankaa saa ostaa puolet kulutetusta sekä päälle karkkilakko/laihdutuspalkinnot (karkkilakko/laihdutus = saan ostaa 100 grammaa jokaista laihdutettua kiloa ja karkkilakkokuukautta kohti).
- Valmistuneet: 790g
- Ostot: 400 g
- Karkkilakko/laihdutus: 200 gr
- Lankavaraston muutos: -190 g
Vaikka vapaapäivää vietänkin, täytyy nyt siirtyä valmistelemaan hartautta huomisaamuksi, sitä en ehtinyt tehdä viime viikolla. Tämä viikko on onneksi helpompi ja seuraava vielä enemmän. Mutta nyt töihin.
08.02.2010 - 14:10
Työ syö aikaani tällä hetkellä vähän turhan tehokkaasti. Ehdin kyllä neuloa (laskin tuossa viime viikon lopulla ärtyneenä, että istun säännöllisesti työn puolesta 10 eri kokouksessa + päälle kaikki yksittäiset kokoukset), mutta jostain syystä kukaan ei viimeistele, kuvaa ja kirjoita niistä täällä. Mutta ehkä pikkuhiljaa. Lankaakin tänne on matkustanut vähän liikaa:).
Eilen ajelin aamulla Iittiin, jossa Tuulia oli pitämässä paitapajaa. Vaikka opettaja oli hirveä natsi :)(tästä oli kyllä varoitettu ennalta), oli päivä mukava. Kivoja ihmisiä, paljon höpötystä, paljon uutta. Pajassa aloitettiin neulomaan pieni testipaita, jonka sainkin jo illalla valmiiksi.

TTS-testipaita
- Ohje: Tuulian TTS-metodin harjoituspaita
- Lanka: Novitan Samos 75 grammaa
- Puikot: 4,5 mm (luultavasti, en löydä yhtään puikkomittaa, vaikka niitä minulla on monta)
Rusetti ei kuulu paitaa, vaan on Hiirinallen kaulassa jo valmiiksi. Nimensä Hiirinalle sai, kun emme osanneet päättää, onko hän hiiri vai nalle. Hihoihin neuloin pituutta vain pari kerrosta vartalon ja hihojen erottamisen jälkeen, koska saajan tassuilla ei pituutta kauheasti ole. Väri on hieman väärä, koska mielestäni Hiirinalle on poikapuolinen ja tuo on hieman ehkä tyttöväri (vaikka oikeasti en siis välitä tyttö- tai poikaväreistä), mutta sopiihan tuo väri rusettiin. Uuden paitansa kanssa Hiirinalle pääsee muuttamaan, ainakin vähäksi aikaa, työpaikkakunnalleni, koska asuntoni siellä on aika tylsä.
Idea tuossa Tuulian ohjeessa on siis neuloa mittojen mukaan paita saumattomasti ylhäältä alas. Ohjetta voi ostaa ainakin Ravelrysta. Tuulia pitää kursseja eri puolilla Suomea, niistäkin tietoa löytyy Ravelrysta. Ohjetta näkemättä (sen pitäisi tulla tänään sähköpostilla) väittäisin, ettei kurssi ole mitenkään välttämätön, mutta ideoita se kyllä tuo ja ohjetta on varmasti helpompi ymmärtää. Ajattelin testata tuota lähitulevaisuudessa äitin ja Miehen paitoihin. Näihin olisi jo langatkin odottamassa, jos vain ehtisin niitä neulomaan.
12.01.2010 - 14:07
Pääasioista huolimatta ei ole juuri pipotuttanut. Yhden olen sentään saanut valmiiksi. Jostain syystä keskustelimme iskän kanssa pipoista ja hän totesi, ettei voi käyttää pipoja, koska ne kutittavat. Tämänhän neulova tytär otti haasteena.

Jacques Cousteau -pipo
- Lanka: Novita luxus Cloud 90 grammaa
- Puikot: 4 mm
- Muuta: tällä ohjeella on ollut tarkoitus tehdä pipo jo ties kuinka kauan. Samanlaisia (3o2n-joustinta käännöksellä) olen tehnyt jo kauan ennen ohjetta, muuta erilaisin kavennuksin.

Kuvaaminen tuotti taas pieniä ongelmia. Tuo pipo ei ilman päätä näytä oikein miltään, mutta varapäätä ei ollut tarjolla, ei edes ilmapalloa. Vietin siis mukavan hetkosen yrittämällä kuvata omaa päätäni. "Parhaassa" kuvassa keskellä näkyi omituinen tumma muhkura, mutta taustalla oleva valkoinen metsä oli kyllä erittäin tarkkaa. Epäonnisten yritelmien jälkeen lätkäisin pipon parvekkeen pöydälle kuvattavaksi. Eiköhän näistä kuvista pipon idea näy. Toivottavasti tämä ei kutita iskää, mutta eiköhän käyttäjä löydy, vaikka kutittaisikin.
03.01.2010 - 12:07

Joskus sitä vain tarvitsee perussukkia. Niitä on kiva neuloa aina välillä ja niitä tulee käytettyäkin. Tässä siis esitteillä perussukkasatoa, isoimmista pienempiin.

- Ohje: perussukat peruskantapäällä, 68 s.
- Lanka: fischer wolle Corina, 75 grammaa
- Puikot: 3 mm

Lämpökamerasukat
- Ohje: perussukat ranskalaisella kantäpäällä, 60s
- Lanka: Schoppel Wolle Zauberball, yhteensä 100g
- Puikot:2,75
- Muuta: Neuloin ensin kaksi sukkaa, joista Mies totesi, että nehän ovat kuin lämpökamerakuva. Siitä nimi. Lankaa oli sopivasti vielä puoli kerää jäljellä, joten neuloin toiset samanmoiset. Näitä voi sitten yhdistää maun mukaan enemmän tai vähemmän samanvärisiä keskenään.

Pikkulapsen sukat
- Ohje: perussukat ranskalaisella kantapäällä
- Lanka: Kool aidilla värjätty Fortissima Socka, 30 grammaa
- Puikot: 2,75
- Muuta: Iskän työkaveri sai joskus vuosi sitten vauvan ja iskä pyysi jotain pientä neulottu lahjaksi. Annoin yhdet sukat ja nyt tuli toive, että voisinko tehdä uudet. Iskä ei itse juuri neulottuja juttuja käytä, joten mielelläni teen hänen pyytäessään muille esim. lahjoiksi.
01.01.2010 - 13:37
Eilen illalla tai oikeastaan yöllä hartauspuheessa totesin, että vuoden vaihteessa palataan menneeseen ja pohditaan samalla tulevaa. Ja niin minäkin teen. Tykkään tehdä kaikennäköisiä laskelmia esimerkiksi käsitöihin liittyen ja niin tein taas tällä kertaa. Neuleharrastuksesta on hauska seurata vuoden kulumista. Vuosi sitten kirjasin blogiini kulutukseksi noin 14 ja puoli kiloa lankaa, edellisvuonna kilon vähemmän. Nyt näkyy, että olen vihdoin siirtynyt työelämään, langankulutus jäi alle kymmeneen kiloon. Langankulutuksen kuukausivaihteluistakin pystyy hyvin näkemään elämääni. Maalis- ja huhtikuussa tein töitä väitöskirjani eteen ja langankulutus oli vähäistä, mutta luovutin toukokuussa ja neuloin taas enemmän. Kesällä leireilin ja langankulutus taas väheni, mutta lisääntyi töiden loputtua syksyllä. Marraskuussa aloitin uudessa työpaikassa ja se näkyy taas pudotuksena.
Tämäkin vuosi on selkeästi ollut sukkavuosi, 22 paria, vauvansukista Miehen 46 kokoon saakka. Erilaiset käsineet tulevat hyvänä kakkosena, 19 paria. Myös huiveja olen neulonut ahkerasti (15), tähän lasken niin isot kolmiohuivit, kaulaliinat kuin kauluritkin. Pipoja on valmistunut 8, paitoja tai takkeja 5 (yksi vauvalle, muut aikuisten kokoa). Virkkauspuolella innostuin joulukuussa amigurumeista ja ehdinkin tehdä niitä 6, hyvänä kakkosena tulevat laukut, joita virkkasin 5. Näiden lisäksi olen virkkaillut ja neulonut varsinkin kotiin erilaisia juttuja (rättejä, isoäidintilkkuja, säilytysjuttuja jne.). Varsin tuottoisa on tämäkin vuosi.
Ostamiani lankoja en kunnolla ole tilastoinut, saisihan ne täältä blogista tai Ravelryn lankalaatikosta kaivettua. Lankamäärä on hieman vuodessa kasvanut, mutta aika monena kuukautena olen päässyt osallistumaan lankalaatikon kuukauden porkkanakilpailuun. Siihen siis voi osallistua, jos on noudattanut omia sääntöjään. Joulukuukin näytti hyvältä, mutta eilen iski jostain takavasemmalta tarve neuloa serkun helmikuussa syntyvälle vauvalle jotain kivaa. Eikä minulla oikein ole vauvan vaatteisiin sopivia lankoja, ainakaan sukupuolineutraaleja. Niinpä säntäsin vielä Anttilaan.

Novita luxus Alpacaa on kaksi kerää, toisesta aloitin jo Avaimenreikäkaulaliinan. Tarkoitus on tehdä myös Siksakmyssy. Cloudeista tulee peitto, kunhan saan mallin päätettyä. Todennäköisesti jokin palasista koottava, mutta saa nähdä. Olisin halunnut ostaa joko luonnonvalkoista tai beigeä ja vihreää, mutta vihreä oli valitettavasti loppu, joten ostin sitten sinistä ja punaista.
Alkavana vuonna minulla on töitä ainakin syksyyn, mahdollisesti pidempäänkin. Sukkien ja huivien neulominen jatkuu, paitoja voisi tehdä enemmänkin. Vuoden aloitan kuitenkin pipoilulla, Tammikuun pääasioissa. Uuden vuoden lupauksina lupasin huolehtia itsestäni karkkilakolla, terveellisemmällä ruokavaliolla, liikunnalla ja säännöllisellä venyttelyllä ja pienentää lankavarastoani ja itseäni.
Toivotan kaikille onnellista, lankaisaa ja neulerikasta vuotta 2010!
|
Kirjoittaja
Teologin mietteitä elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Lähinnä kuitenkin käsitöistä:)
|